Hiivatin 40vee juhlaturnaus, 9.6.2007, Tallinn, Estonia, Hotel City Portus

Yksitoista kovaa shakinpelaajaa ympäri Suomenmaata plus allekirjoittanut plus kannatusjoukot lähtivät 8.6. kohti Tallinnaa tarkoituksenaan osallistua hiivatin 40vee-tapahtumaan. Perjantai-iltana koko joukko suuntasi kohti ravintola Munkin Kellaria viettääkseen illan, paitsi maukkaan ruoan ja virkistävien juomien parissa, niin ennen kaikkea hyvässä keskinäisessä seurassa. Itselleni suuria hetkiä olivat shakkiystävien puheet ja monet lahjat sekä Pekka Vahteran laulunumerot. Tunti jos toinenkin vierähti nopeasti miellyttävässä ilmapiirissä ja illan päätteeksi jokainen suuntasi omalle hotellilleen valmistautumaan seuraavan päivän tiukkaan koitokseen.

Lauantaina turnauksen alkaessa kaikki pelurit saapuivat pirteänä Hotel City Portuksen loisteliaaseen kokoustilaan täynnä uskoa omiin kykyihinsä. Turnaus pelattiin kaksinkertaisena turnauksena. Osanottomaksu oli nimellinen, sillä hoidettiin mm. palkinnot ja tarjoilut turnauksen aikana. Turnauksen kuluessa huomattiin, että jyvät erottuvat akanoista. Varsinkin Marko Puhtilan meno oli vakuuttavaa ja TSY:n kaksikko, Kaveniemi ja Ranki, oli aivan kintereillä.

Lisäbonuksena allekirjoittanut lupasi perjantaina jokaiselle M. Rankin voittaneelle oluet, mutta harvoiksi ne oluet jäivät... Lopussa kyseinen kolmikko oli omaa luokkaansa ja näin upeat ukrainalaiset lasitarvikkeet löysivät saajansa. Lisäbonuksena on mainittava Puhtilan asenne: suoraan Brysselistä puku päällä Tallinnaan ja turnauksen läpivienti myös puku päällä, muilla hieman rennompi asu.

Muutama tiukka kysymys turnauksen voittajalle:

Oliko turnauksen voitto yksi elämäsi suurimmista shakkitapahtumista?

-Jo pelkkä osallistuminen sinänsä oli yksi elämäni suurimmista shakkitapahtumista. Kesäisessä Tallinnassa ja hyvässä seurassa tuupattu puolivakava turnaus on ehdottomasti niin mukava kokemus, että soisin tällaisen turnauksen kehittyvän jopa jokavuotiseksi perinteeksi. Olen toki iloinen ja ylpeä siitä, että selvisin kovassa seurassa noinkin hyvin.

Vaatetuksesi sai paljon huomiota, oliko tarkoitus häkellyttää vastustajat Armanin puvullasi ja aurinkolaseilla?

-Itse asiassa halusin pukeutumisellani vain kunnioittaa kerhomme luotettavan puuhamiehen merkkipäivää. Toisaalta olin yllättynyt hyvästä menestyksestäni, joten ehkä aurinkolaseillani oli hieman vaikutusta joidenkin vastustajieni pelisuorituksiin.

Mitä mieltä olet tällaisista kansainvälisistä turnauksista?

-Taisin jo vähän sivutakin aihetta ensimmäisessä vastauksessani. Minusta tällaisiin turnauksiin osallistuminen on ehdottomasti se suunta, johon omaa shakkiharrastustani haluan kehittää. Toivottavasti näemme vastaavanlaisia turnauksia myös tulevaisuudessa.

Kiitokset kaikille osallistujille mukavasta viikonlopusta Tallinnassa. Osa on ottanut jo yhteyttä asian tiimoilta, että järjestetäänkö ensi kesäkuussa vastaavanlainen Tallinnan-turnaus. Ei tiedä vielä, mitä aika tuo tullessaan...

hiivatti, kv jaos

Turnauksen tulokset:

1. Puhtila MarkoAS18,5/22
2. Kaveniemi KariTSY17,5
3. Ranki MarttiTSY16,5
4. Kauko PekkaVammSK13,5
5. Sihvonen KeijoMatSK13
6. Iinattiniemi KariAS11,5
7. Rostedt JethroAS9,5
8. Levomäki RikumattiAS8,5
9. Vahtera PekkaHyvSK8
10. Sopanen PekkaTSY7
11. Mäensivu MarttiVammSK6
12. Zacheus HeikkiTuTS2